Väsymys. Asia, joka on ollut tapetilla viimeisen vuoden ajan. Se alkoi loppuraskaudesta ja jatkuu edelleen.. Poika täyttää aivan kohta vuoden. Väsymys lienee monen vauva- ja pikkulapsiperheen tuttu vieras, mutta mitä jos tämä vieras jääkin oleilemaan pidemmäksi aikaa ja muuttaa vakituiseksi asukkaaksi. Jokainen meistä sietää väsymystä eritavalla. Toinen kestää vuosia kroonista väsymystä ilman sen suurempia ongelmia, mutta itse kuulun niihin, jotka sietävät hyvin huonosti unenpuutetta ja unentarve on hieman keskimääräistä suurempi. Siksi kai meidän lapsillakin on 5vuotta ikäeroa, koska en ollut esikoisen syntymän jälkeen aiemmin valmis taas luopumaan kokonaisista öistä. Kuopukseni syntymän jälkeen muutama kuukausi meni tavanomaiseen tapaan yöimetyksineen, mutta sitten poika alkoi saada pahoja allergiaoireita, joiden syyksi osoittautui lehmänmaito (sekä muita ruoka-aineita). Viime kevät meni siis täysin sumussa ja minun on vaikea muistaa siitä enää yksityiskohtia. Allergiaoireet saatiin kuriin ja yöt rauhottuivat hieman: Aiemmin tunnin välein heräily muuttui 2-3kertaa yössä heräilyksi (toisinaan enemmän). Kun oma uni on katkonaista ja herätys sieltä syvän unen keskeltä, on sanomattakin selvää, että päiväväsymys on melkoinen.

Minulta on muutamia kertoja kysytty, onko minulle tapahtunut jotain vakavaa, jonka takia olen kiinnostunut henkisestä kasvustani. Olen vastannut iloisesti "eeiii, en tiedä miksi juuri nyt kiinnostuin...". Vaan taisin hieman huijata (myös itseäni). Vakavuus piilee minun kohdallani omien rajojen ylittämisessä ja omista voimista huolehtimisessa. Vakavasti sanoen, minun on äärimmäisen vaikea pyytää meille ulkopuolista apua, jotta pääsisin edes tunniksi lepäämään. Egoni luomat ajatusmallit ovat kertakaikkiaan kieroutuneita tässä suhteessa . Venytän itseni aivan katkeamispisteeseen ja sittenkin vielä ajattelen, että minun on selvittävä omillani. Hullu mikä hullu!! Kantapään kautta olen vihdoin ymmärtänyt kuinka rajallinen oma jaksamiseni lopulta on. Tämä on yksi oppiläksyistäni tässä inkarnaatiossa. Minun on riisuttava supersankarini pärjäämisviitta ja opeteltava pyytämään apua. Minun on huolehdittava omasta jaksamisesta pilkuntarkasti: mentävä ajoissa sänkyyn, syötävä säännöllisesti ja terveellisesti ja ajoissa pyytää apujoukkoja arjen pyörityksessä. Toisin sanoen siis rakastettava itseäni ja arvostettava myös haavoittuvaisuuttani.

Tilasin joku aika sitten astro.fi sivulta Sisäinen soturi-tulkinnan, joka on monen sivun mittainen tulkinta henkisen kasvun tavoitteistani tässä elämässä. Todella antoisa ja hyödyllinen. Tulkinnan yksi tärkeimpiä viestejä oli juurikin mainitsemani uhrautuvaisuus. Se on aiemmissa elämissäni mennyt yli sietokykyni ja enää minulle ei sitä 'sallita'. Tässä pieni pätkä tulkinnasta:

 

 

"Neliöt kertovat karua kieltään siitä että olet melkoisen tehokkaasti käyttänyt lahjojasi muiden hyväksi edellisten elämiesi aikana. Oma kehityksesi onkin sitten jäänyt tallaamaan paikallaan ja sitä taas ei suuri kosminen suunnitelma suopealla silmällä katsele. Jokaisen yksilön tulee laittaa lahjansa "talenttinsa" kasvamaan korkoa sen sijaan että hautaisit ne maahan. Tällaisesta opetuksesta on kysymys tämänkertaisessa elämässäsi. Käytännössä joudut kohtaamaan lähes ylipääsemättömiä esteitä yrittäessäsi elää muiden odotusten mukaisesti. Sinulla saattaa kuitenkin olla melkoinen työ vapautua edellisten elämien uhrautuvuudestasi, koska olet siihen jo niin tottunut. Routa kyllä ajaa sinutkin kotikaukaloon ellei pahalla niin sitten tosi pahalla. Vaikeudet ja ongelmat etenevät varsin helposti jopa sairauksien tasolle ellet tahdo oppia tässä elämässä tuijottamaan yksioikoisesti omaan napaasi."

Näin .

Omaan napaani tuijottaminen ei suinkaan ole muilta pois. Kuuntelemalla sitä todellista Korkeampaa Minää, sisintä etc. hyötyvät myös läheiseni. Korkeampi Minä toimii meillä jokaisella aidosta rakkaudesta, joka hyödyttää koko ihmiskuntaa.

Tästä väsymysaiheesta minulle heräsi kysymys: onko tämä yksi vihkimys? Tämä on ainakin ollut minulle todellinen selviytymiskamppailu. Ennen inkarnoitumistani, olen tarkoituksella valinnut fyysisesti näin 'heikon' kehon, jotta oppisin kohtelemaan sitä kunnioittavasti ja tunnistamaan omat rajani.

Nyt olen kuitenkin päättänyt näissä meidän perheen nukkumisongelmissa käyttää vetovoiman lakia hyväkseni: tästä lähin en keskity miettimään ja pelkäämään katkonaisia öitä, sillä silloin vain vedän niitä puoleeni. Nyt keskityn iltaisin kuvittelemaan, kuinka koko perhe nukkuu pitkät ja rauhalliset yöunet ja kaikki heräämme aamuisin virkeinä ja kiitollisina hyvin nukutuista öistä. Pian tämän on pakko olla totta . Se on universumin laki...se on vetovoiman laki!!

Jätän taakseni myös syyllisyyden kaikesta siitä, mitä teen edistääkseni omaa hyvinvointiani. Jos minun tarvitsee lähteä joogaan tai muihin iltameinoihin, tiedän ansaitsevani sen 100-prosenttisesti, ilman syyllisyyttä!