Vanhemmuus. Minulle se on ollut elämänkoulun haastavimpia oppitunteja. Vanhemmuuden myötä olen tuntenut valtavaa ylitsevuotavaa onnea sekä toisaalta joutunut kohtaamaan mustaa vihaa ja omia kiperiä heikkouksia. Koko tunteiden kirjo ja sinfonia on käyty läpi ikäänkuin oktaavi oktaavilta, melodia melodialta ja sävy sävyltä. Sain äsken puhuttuani puhelimessa rakkaan ystäväni kanssa hienon oivalluksen: vaikka olen aikuinen, en ole pitkään aikaan saanut olla kenellekään lapsi! Oma äitini ei ole viime vuosina ollut minulle se tukeva ja turvallinen vanhempi johon nojata. Roolit vaihtuivat jossain vaiheessa. Silti, sisäinen lapseni kiukuttelee huomionkipeänä kaivaten sitä lohduttavaa syliä, jossa saan olla turvallisesti oma itseni. Toki rakas mieheni on minulle arvokas tukipilari arjessa, mutta välillä kaipaan sitä tunnetta, että saisin taas olla se LAPSI!!! Puhelun aikana oivalsin, että tässä vastaus viime aikoina potemaani äitiyden kriisiin! En ole asiasta täällä blogissa vielä kertonut, mutta olen käynyt läpi kummallisia tunteita liittyen omiin lapsiini ja omaan äitiyteeni. Tiedän sisimmässäni olevani paras äiti omille lapsilleni, mutta silti poden syyllisyyttä tietyista asioista. Olen myös purkanut pahaa oloani etenkin esikoiseen (eskari-ikäinen) ja hermostunut hänelle aivan 'mitättömistä' asioista. Ensin luulin tunteenpurkausten johtuvan arjen raskaudesta. Sitten oivalsin niiden liittyvän johonkin syvempään prosessiin ja ymmärsin potevani jonkin sortin vanhemmuuden kriisiä. Ei ole helppoa olla pienten lasten äiti arjessa. Paineita (hyvään vanhemmuuteen) ulkopuolelta kyllä piisaa loputtomiin. Itselleni kaikkein vaikeinta äitiydessä on ollut omasta ajasta ja tilasta luopuminen. Kaipaan niin hiljaisia omaehtoisia hetkiä. Aina ei jaksaisi olla 'saatavilla' 24/7. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan lapsiani ja he ovat minulle kaikki kaikessa . Jo aivan pienenä tyttönä haaveilin äitiydestä ja siitä kuinka rakastaisin ja huolehtisin omista lapsistani. Hirveintä mitä pystyn kuvitella olisi tahaton lapsettomuus tai lapsieni menettäminen. On siis luonnollista, että poden syyllisyyttä niistä ei-niin-mukavista tunteista ja hetkistä. En vain tiedä saako näitä asioita sanoa ääneen ?? Noh, sanoimpa nyt kuitenkin! Ymmärsin, että nyt pintaan nousee taas omia käsittelemättömiä äitiyteen/ vanhemmuuteen liittyviä asioita, joten pyysin yläkerran väeltä apua niiden työstämiseen. Mieleeni tuli ensimmäiseksi Äiti Maria. Pyysin häntä ja muitakin asiaankuuluvia auttajia hätiin. Ja sieltä se oivallus tuli: ensin minun pitää käsitellä koko äidiksi tulemisen kriisi uudestaan! Noh, mikäpä siinä.. hihat ylös...! Muutaman päivän asiaa pohdittuani, nousi kiukku jälleen pintaan itkun säestyksellä.. kunnes sain tämän jo mainitsemani oivalluksen omalta sisäiseltä lapseltani, joka on jäänyt vaille huomiota jo vuosia. Ai miten kertakaikkisen helpottavaa ymmärtää omia tunteita pintaa syvemmältä. Nyt voin päästää kaiken sen pettymyksen vapaaksi ja jatkaa elämää entistä kevyempänä. Voin vihdoin antaa itselleni ja muille anteeksi. Tätä asiaa on erittäin vaikea pukea sanoiksi, mutta toivottavasti ymmärrätte jutun juonen . Se menee jotenkin näin: jotta voin olla riittävän hyvä äiti, on minun ensin saatava olla myös se kasvava lapsi.
Erityisen iloiseksi tulin tästä oivalluksesta, koska tein sen ihan itse, ilman apuvälineitä tai energiahoitoa.

Kävin viikko sitten Minä Olen-messuilla. Ihanat messut, paljon kaikkea mielenkiintoista kirjoista kiviin ja hoidoista ennustajiin. Menin intuitiivisten parantajien 'kojulle' pikahoitoon ja -tulkintaan. Aivan ihana minihoito! Sain kallisarvoisia viestejä yläkerrasta mm. ilmentämiskyvystäni jne. Hassua, että kanavoinnissa puhuttiin myös lapsistani ja kuinka heidän sielunsa iloitsee saadessaan elää arkea kanssani iloineen ja suruineen. He tulevat tekemään omat ratkaisunsa ja kompastelemaan omilla poluillaan, mutta minä ja mieheni annamme heille hyvät ja ravitsevat 'eväät' vain elämällä omaa arkeamme ja seuraamalla omia arvoja ja periaatteitamme. Kuinka lohduttavaa kuulla varsinkin, kun olen työstänyt vanhemmuuteen liittyviä tunteitani. Syyllisyydelle ei todellakaan ole siis aihetta. Tehtäväni on tukea heitä, mutta liialliseen silotteluun eli ns. curling-vanhemmuuteen ei pidä sortua.
Sain tietää, että yksi tehtäväni, jota olen tänne tullut suorittamaan, liittyy sukuni köyhyysajatteluun. Olenkin saanut tämän karmallisen tehtäväni jo hyvin pitkälle suoritettua 'vain' muuttamalla omia ajatuksiani ja uskomuksiani liittyen runsauteen ja rahaan. En siis siirrä niitä haitallisia ajatusmalleja enää eteenpäin.
Olen kuulemma edennyt todella huimaa tahtia henkisellä polullani: niin huimaa, että olen jo hieman edellä omaa sielunsopimustani . Eli korkea aika hidastaa tahtia. Pelkoa paikalleenjuuttumisesta ei kuitenkaan ole. Nyt tehtäväni on vain levätä ja kerätä voimia. Siksi tämä sairauskierrekin iski perheeseemme. Puhdistus ja muistutus levon tärkeydestä.


-Tikru